Nainen laskemassa rahoja

12 tekoa, joiden avulla olet taloudellisesti muiden edellä 10 vuoden päästä

Haluatko vähentää raha-asioiden stressiä ja nauttia enemmän elämästä? Näiden vinkkien avulla voit parantaa taloudellista tulevaisuuttasi pienellä vaivalla.

Säästämisestä ja sijoittamisesta voi tehdä monimutkaista, mutta se ei ole tarpeen. Helppous on avain onneen. Nämä vinkit pitävät huolen, että olet muiden edellä tulevaisuudessa ja pääset nauttimaan vapaudesta.

Mikäli haluat lopettaa kädestä suuhun elämisen, keskity jokapäiväisiin asioihin. Niiden avulla saat suurimmat tulokset.

1. Aseta tavoitteita

Tavoitteet ovat avainasemassa menestymisessä. Suuret tavoitteet antavat päämäärää ja pienemmät osatavoitteet ohjaavat toimintaa.

Mieti siis tarkkaan, mitä haluat saavuttaa ja aseta tavoitteet sen mukaan. Kun nämä suuremmat tavoitteet ovat selvillä ala pilkkomaan niitä mahdollisimman pieniin ja yksinkertaisiin välitavoitteisiin. Mikäli olet onnistunut välitavoitteiden asettamisessa, toimivat ne ohjeina toiminnallesi.

Tavoitteena voi esimerkiksi olla taloudellinen riippumattomuus. Tämä tavoite on kuitenkin niin epämääräinen ja kaukainen, että siitä tuskin on hirveästi hyötyä. Mutta se on alku. Hyödyntämällä SMART-kriteerejä voidaan asettaa tehokkaampia tavoitteita.

Tavoitteen tulee olla selkeästi määritelty, mitattavissa, tavoittelemisen arvoinen, realistinen ja aikaan sidottu.

Parempi pitkän aikavälin tavoite olisi esimerkiksi seuraavanlainen. Miljoonan euron sijoitusvarallisuus 20 vuoden päästä. Tämäkin on vielä sen verran kaukainen, että sitä on hyvä lähteä pilkkomaan osiin.

Pitkän aikavälin tavoite kannattaa pilkkoa esimerkiksi vuosittaisiin tai kuukausittaisiin osiin. Näin saat itsellesi selvät tavoitteet ja suunnitelman. Alla olevassa kuvassa esimerkkitavoite jaettuna osiin.

Excelissä lasketut ohjeet miljoonan saavuttamiseksi 20 vuoden päästä

2. Aloita budjetointi

Budjetointi on taloustaitojen kivijalka. Sen avulla johdat käytöstäsi ja suunnittelet kuluttamistasi sekä saavutat asetettuja tavoitteita.

Budjetointi tuo vapautta, koska raha-asiat eivät tule yllätyksenä. Tärkeimpänä asiana budjetoinnissa on muistaa talouden suunnittelunäkökulma, eikä pelkkä menneisyyden tarkastelu.

Budjetointi sisältää kolme vaihetta:

  1. Tulojen seuraaminen
  2. Kulutuksen seuraaminen
  3. Suunnitelman tekeminen

Aloita laskemalla viimeisen puolen vuoden tulojen kuukausittainen keskiarvo. Tämän jälkeen selvitä edellisen kahden kuukauden kulutus mahdollisimman tarkasti. Sitten aloita ainakin kuukauden ajan tarkempi kulutuksen seuraaminen ja tietoinen tuotteiden ja palveluiden vertailu. Näiden vaiheiden jälkeen sinulla pitäisi olla suhteellisen realistinen kuva tuloista sekä kulutuksesta.

Sen jälkeen alkaa vaikeampi vaihe, suunnitelman tekeminen. Selvitä mitä tarvitset ja mitä et, ja aseta budjettisi tavoitteiden mukaiselle tasolle. Käytä erilaisia budjetteja kuten minimi-, keskiarvo- ja maksimibudjettia saadaksesi paremman kokonaiskuvan.

Budjetista saa konkreettisemman esimerkiksi suunnittelemalla ruoat valmiiksi. Ruokakauppaan menee paljon rahaa ja suunnittelemalla säästää etenkin heräteostoksissa. Suunnittelemalla esimerkiksi viikon ruoat ja kirjoittamalla tuotteet ja hinnat ylös, on muutaman viikon jälkeen saanut jo hyvän määrän tietoa ja suunnitelmia voi käyttää helposti uudelleen.

Mikäli haluat perusteelliset ohjeeni budjetointiin, pääset lukemaan ne tästä.

”Budjetointi on tapa kertoa rahoillesi mihin mennä, sen sijaan että ihmettelisit mihin ne ovat menneet.”

John C. Maxwell

3. Seuraa edistymistäsi

Tavoitteiden asettaminen ja suunnitelman luominen budjetin avulla eivät vielä riitä.

Onnistumisia ja etenkin epäonnistumisia tulee myös seurata.

Näin on mahdollista vaikuttaa omaan tilanteeseen aikaisessa vaiheessa, jolloin se on huomattavasti helpompaa. Positiiviset onnistumiset puolestaan ruokkivat lisää onnistumisia, joten seuraaminen auttaa silloin kun menee hyvin sekä silloin kun menee huonosti.

4. Lue kirjoja ja artikkeleita

Oman talouden hallinnasta, säästämisestä ja sijoittamisesta on olemassa useita kirjoja ja artikkeleita. Ne ovat erinomainen tapa syventää omaa osaamistaan ja lukemalla paljon erilaisia kirjoja avaa omaa taloudellista maailmankuvaa. Sijoittamisessa ei nimittäin ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, joten tutustumalla erilaisiin vaihtoehtoihin löydät todennäköisemmin juuri sinulle sopivan.

Tämä vinkki ei kuitenkaan koske pelkästään sijoittamiseen liittyviä kirjoja. Kehittämällä omaa osaamistasi ja ymmärtämällä maailmaa paremmin on myös todennäköisempää, että keksit uusia ratkaisuja ongelmiisi olivatpa ne sitten taloudellisia tai eivät.

5. Säästä itsellesi puskuri

Jokaisen taloudessa tulee menoja, joita on vaikea ennustaa. Näitä voi olla esimerkiksi auton tai pesukoneen hajoaminen. Tällaisia vaikeasti ennustettavia menoja varten kannattaa olla olemassa puskuri.

Taloudellisen puskurin tarkoituksena on minimoida korjauskustannukset. Taloudellisia ”törmäyksiä” voisivat olla esimerkiksi kalliit luotot, lomautus tai pahassa tapauksessa jopa luottotietojen menettäminen sekä työttömyys.

Varautumalla ikäviin tilanteisiin niiden vaikutusta voidaan lievittää. Suosittelen etenemään kolmella eri tasolla. Kerää itsellesi:

  1. Muutaman sadan euron käteiskassa, joka on helposti saatavilla.
  2. Noin 1-2 kuukauden menojen suuruinen hätärahasto, joka on omalla pankkitilillään, eikä sitä ole tarkoitus käyttää kuin pakon alla.
  3. Vapaaehtoinen ja elämäntilaneesta riippuva 2-6 kuukauden kokoinen puskurirahasto.

Puskurin säästäminen on viisasta talouden hallintaa. Tutustu siihen tarkemmin tästä.

6. Maksa kalliit velat pois

Jokaisen alkavan sijoittajan lempi asia ja paras ystävä on korkoa korolle -ilmiö. Nämä taikasanat löytyvät jokaisesta sijoituskirjasta ja –oppaasta. Korkoa korolle -ilmiö ei kuitenkaan välttämättä ole puolellasi.

Kun maksat lainaa, joudut maksamaan myös korkoa. Tässä tilanteessa lainanottaja joutuu kamppailemaan korkoa korolle -ilmiötä vastaan, kun taas lainanantaja saa ilmiön täydet hyödyt.

Tämän takia kalliista luotoista on syytä päästä mahdollisimman nopeasti eroon.

Mikä sitten on kallis velka?

Mielestäni kaikki velat, missä todellinen vuosikorko on yli 5 prosenttiyksikköä suurempi kuin viitekorko, ovat kalliita velkoja. Tällä hetkellä, kun viitekorot ovat nollassa tai negatiivisia, ovat kaikki luotot joiden korko on yli 5 % mielestäni kalliita.

Nämä velat kannattaa maksaa mahdollisimman nopeasti pois. Samalla saat maksuillesi välittömän ”tuoton”, sillä et joudu maksamaan kalliita korkoja ja kuluja. Raha säästetty on raha tienattu.

Lainoja ja luottoja kannattaa kilpailuttaa. Tämä on tärkeää silloin kun olet ostamassa jotain kallista, mutta kilpailuttaa kannattaa myös muulloinkin. Lainoja kannatta myös yhdistää mikäli se on mahdollista. Näin on mahdollista säästää suuria summia. Lainoja voi kilpailuttaa erilaisten palveluiden kautta. Näitä ovat esimerkiksi *Zmarta, *Freedom Rahoitus sekä *Omalaina.fi.

Kulutusluottoja kannattaa välttää sillä korkoa korolle -ilmiö on ilkeä vastustaja. Luottokorttejakin kannattaa käyttää ainoastaan silloin, jos pystyt maksamaan saldon aina kerralla pois.

7. Karsi kuukausittaisissa menoissa

Monesti suuren ostoksen tekeminen tuntuu vaikealta. Tuhat euroa tuntuu paljon suuremmalta kuin 35€ kuukaudessa kolmen vuoden ajan. Osamaksut ja muut kuukausittaiset maksut tulevat kuitenkin usein kalliimmiksi pitkässä juoksussa.

Myös ne osamaksut, joissa ei ole ylimääräisiä kuluja voivat tulla suoraa ostosta kalliimmaksi, sillä näin tulee ostettua kerralla enemmän, mitä olisi muuten ostanut.

Pienistä summista kertyy suuria summia maksujen kasaantuessa.

On myös paljon muitakin kuukausittaisia menoja kuin osamaksuja. Näitä ovat erilaiset jäsenmaksut, kuten kuntosali tai erilaiset palvelut, kuten Netflix ja Ruutu+. Vuokrakin on kuukausittainen meno, joka vie suuren osan pienituloisen palkasta.

Keskity siis jatkuviin menoihin, sillä ne vievät huomaamatta suuria summia ja niitä ei tule ajateltua yhtä tarkasti kuin suuria kertaostoksia.

Muista kilpailuttaminen ja hintatietoisuus. Älä mene tarjouksien ja pienien maksuerien halpaan.

8. Kasvata ja monipuolista tuloja

Tulojen kasvattaminen on ehdottamasti yksi tärkeimmistä asioista, mikäli haluat kasvattaa varallisuutta.

Sijoittamalla on vaikeaa rikastua. Sijoittaminen on tapa luoda vaurautta, mutta pienillä summilla on erittäin vaikeaa saada rikkauksia. Siksi tulojen kasvattaminen on tärkeää.

Kasvattamalla tuloja saat enemmän rahaa sijoittamiseen, jolloin pääset paremmin hyödyntämään sen tuomia etuja.

Riippuvuus palkkatyöstä ja yhdestä ainoasta tulonlähteestä on myös riskinottamista. Tähän riskiin ei myöskään sisälly merkittävää tuotto-odotusta. Pidä siis huoli, että saat luotua monipuolisia tulonlähteitä.

Miten tuloja sitten voi monipuolistaa ja kasvattaa?

Opiskele ja ole aina valmis oppimaan

Yksi parhaimmista ja samalla varmimmista tavoista kasvattaa tuloja on opiskelu. Taloustieteellisen yhdistyksen julkaisema Hannu Karhusen tutkimuksen mukaan korkeakoulutus tuo henkilölle elämänsä aikana noin 500 000€ enemmän tuloja. Korkeakoulutetut miehet tienaavat noin 600 000€ enemmän kuin pelkän keskiasteen käyneet miehet ja naisilla luku on 400 000€.

Samassa tutkimuksessa ilmeni, että korkeakoulutetut joutuvat harvemmin työttömäksi. Koulutus tuo siis tuloja ja turvaa. Näiden tietojen perusteella opiskelu kannattaa.

Nämä tulokset kertoivat ainoastaan keskiarvoja. On täysin mahdollista, että vähemmän kouluttautunut henkilö tienaa huomattavasti korkeakoulutettua paremmin.

Esimerkkinä voisi olla sähköasentaja ja lastentarhaopettaja. Duunitorin mukaan sähköasentajan palkka on keskimäärin 2930€ ja lastentarhaopettajan 2735€. Eli myös keskimääräinen vähemmän kouluja käynyt sähköasentaja tienaa enemmän kuin keskimääräinen korkeakoulutettu lastentarhaopettaja ja yksittäisten henkilöiden välillä eroa voi olla jopa tuhansia euroja kuukaudessa.

Eli koulutus on keskimäärin hyvä sijoitus, mutta sillä mitä opiskelee on suuri merkitys. Palkan ei tule olla ainoa syy ammatinvalintaan, mutta sillä tulisi olla edes jonkinlainen merkitys, sillä sen avulla rahoitetaan niitä asioita mitä elämässä haluaa tehdä.

Opiskelun lisäksi henkilön kannattaa kehittää omaa osaamistaan myös koulun ulkopuolella. Uuden oppiminen palkitsee henkisesti sekä parantaa uramahdollisuuksia.

Nykyisessä nopeasti etenevässä maailmassa oppimisen taidot ovat erittäin tärkeitä ja jokaiselta vaaditaan ainakin jonkinlaista kykyä oppia uusia asioita.

Kehitä erilaisia sivubisneksiä

Opiskelun lisäksi hyvä tapa kasvattaa tuloja on kehittää erilaisia sivubisneksiä.

Sivubisnes voidaan nähdä eräänlaisena tuottavana harrastuksena. Se on jotain mistä tienaa rahaa, mutta sitä ei kuitenkaan tehdä päätoimisesti. Sivubisnes voi kehittyä myös päätoimiseksi elinkeinoksi, mikäli löytyy halua ja sopiva markkinarako.

Sivubisnes voi olla melkein mitä tahansa. Se voi perustua huomaamaasi tarpeeseen tai se voi hyödyntää erityisosaamistasi.

Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla ekspertti voidaksesi saada tuloja harrastuksestasi. Monesta voi olla jopa luontevampaa lähestyä niin sanottua amatööriä, joka kertoo avoimesti omista haasteistaan ja kuinka on onnistunut pääsemään niistä yli.

Tarpeeseen perustuva sivubisnes voisi olla esimerkiksi Airbnb vuokraus tai vaikkapa Sup-lautojen ja astioiden vuokraus. Muita vaihtoehtoja ovat tutorointi, bloggaaminen ja vloggaaminen tai ruoankuljetus.

Parhaita sivubisneksiä ovat sellaiset, missä luot jonkin (digitaalisen) tuotteen, jota voit myydä käytännössä rajattomasti. Tälläsiä ovat erilaiset e-kirjat tai verkkokurssit. Nämä mahdollistavat suhteellisen passiiviset tulot pitkällä aikavälillä.

9. Sijoita pitkällä tähtäimellä

Edellisen kohdan avulla lisääntyneet tienestit polttelevat taskussa ja ne pitäisi saada jotenkin tuottamaan. Mikä avuksi?

Tässä vaiheessa on hyvä puhua pitkäjänteisestä sijoittamisesta.

Pitkäjänteisessä sijoittamisessa aikajänne on kymmeniä vuosia. Tämän takia pitkäjänteinen sijoittaja pääsee hyödyntämään korkoa korolle -ilmiötä pitkään ja näin olleen saa siitä suuren hyödyn.

Pitkäjänteisessä sijoittamisessa verojen ja kulujen vaikutusta ei saa unohtaa ja niiden minimointi tulisi olla yksi keskeisimmistä tehtävistä. Tämä johtuu siitä, että tuottoja ei voi koskaan etukäteen tietää, mutta kulut voi.

Hyviä tapoja sijoittaa pitkällä aikajänteellä ovat osake-, rahasto ja asuntosijoittaminen. Yksi tehokkaimmista pitkän aikavälin sijoittamisen muodoista on hyödyntää ETF:iä ja sijoittaa ajallisesti hajauttaen.

Mikäli pidät osakepoiminnasta, suosittelen tutustumaan arvo-osuustilin ja osakesäästötilin eroihin, jotta tietäisit kumpi sopii sinulle paremmin.

10. Elä kuin olisit aina opiskelija

Hyvin usein käy niin, että tulojen kasvaessa myös menot kasvavat vähintään yhtä kovaa vauhtia. Entisistä luksustuotteista tulee välttämättömyyksiä. Riskinä on, että henkilö jää oravanpyörään, jossa tuloja pitää aina vaan kasvattaa, jotta nämä ”pakolliset” menot saadaan katettua.

Englanniksi ilmiö on lifestyle creep tai lifestyle inflation.

Tätä ”elämäntaso inflaatiota” voi välttää eläytymällä opiskelijan elämään. Tarkoituksena on siis kuluttaa suunnilleen saman verran mitä pienituloisena on kuluttanut, jolloin palkasta jää suuri osa säästöön. Kuluta siis vähemmän kuin tienaat. Tämä on ainoa tapa kerryttää varallisuutta.

11. Ole itsekäs raha-asioissa

Raha-asioissa on terveellistä olla itsekäs. Älä missään nimessä sitoudu muiden ihmisten velkoihin tai lainaa muille sellaisia summia, joita sinulla ei ole varaa hävitä. Näin vältät ikävimmät ongelmat.

Varsinkin ystäville ja perheelle lainaaminen voi aiheuttaa välirikkoja ja muita ikäviä asioita, etenkin jos molemmat osapuolet ovat rahantarpeessa.

Muista myös pay yourself first -asenne. Maksa aina itsellesi ensin. Käytä aikaisemmin mainittua budjettia ja selvitä, kuinka paljon rahaa sinulla pitäisi olla varaa laittaa säästöön ja siirrä rahat välittömästi pois käyttötililtä. Näin ei käy vahingossa niin, että rahat tulee käytettyä ”turhuuksiin”, jolloin mitään ei ole enää jäljellä säästämiseen ja sijoittamiseen.

12. Automatisoi toimintaasi niin pitkälle kuin mahdollista

Kaiken minkä pystyt automatisoida, automatisoi se.

Automatisoimalla askareita säästät itseltäsi aikaa sekä henkisiä voimavaroja, jotka voit käyttää johonkin järkevämpään toimintaan.

Tekemällä toiminnasta automaattista pienennät myös tekemättä jättämisen todennäköisyyttä. Tämä liittyy esimerkiksi sijoittamiseen. Tekemällä kuukausisäästösopimuksen ja automaattisen talletukset pidät huolen, että sijoitat säännöllisesti. Näin olet säännöllisesti mukana markkinoilla ja et missaa suurimpia nousuja.

Myös sivubisneksiä kannattaa automatisoida. Näin kerrytät passiivista tuloa. Passiivinen tulo ei vaadi suuria ponnisteluja alussa tehtyjen sijoituksien tai vaivan jälkeen ja siksi sitä kannattaa tavoitella. Lue Eliaksen kirjoitus passiivisesta tulosta tästä.

Pyri myös poistamaan turhia askareita tai rutiineja. Mitään minkä voi poistaa ei kannata automatisoida. Se on turhaa tekemistä.

*Tähdellä merkityt linkit ovat affiliate linkkejä, joiden kautta ostamalla tai rekisteröitymällä tuet RahaVelhon toimintaa. Linkin käyttäminen ei tuo sinulle lisäkuluja.

Artikkeli on tarkoitettu pelkästään lukijoiden tietoisuuden kasvattamiseen. Mitään artikkelin sisältöä ei tulisi ottaa sijoitusneuvona, eikä kirjoittaja tai muut sivuston henkilöt ole vastuussa tehdyistä tai tekemättä jätetyistä sijoituspäätöksistä.

Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Kansikuva: rawpixel

Sijoittaminen ei ole ainoastaan rikkaille

Oletko kuullut sijoittamisesta, mutta ajatellut sen olevan vaan rikkaiden ja hyvätuloisten juttuja?

Mitä jos kertoisin, että kuka tahansa voi sijoittaa, kunhan saa ensin vähän ohjeistusta. 

Opi mitä sijoittaminen vaatii ja kuinka aloittaa oman talouden johtaminen painamalla alta. 

Samankaltaiset artikkelit