ETF:t tutuiksi – Mitä ETF-rahastot ovat?
ETF-rahastojen nimet ovat todella pitkiä ja vaikea kuuloisia. Onko siis niihin sijoittaminenkin todella vaikeaa?
Todellisuudessa niiden nimet ovat pelottavampia, kuin mitä niihin sijoittaminen. ETF:t ovat itseasiassa melko lähellä tavallisia rahastoja, eikä pitkien nimien kannata antaa pelotella.
Eiköhän siis katsota mitä ETF:t pitävät sisällään.
Mikä ihmeen ETF?
ETF (excanged traded fund) on kaikessa yksinkertaisuudessaan pörssinoteerattu rahasto. Nimi voi alkuun kuulostaa hieman pelottavalta, mutta todellisuudessa ne ei evät juuri tavallisista rahastoista eroa.
Suurin ero rahastojen ja ETF-rahastojen välillä onkin se, että ETF-rahastot on listattu pörssiin, mikä tarkoittaa, että niillä voi käydä kauppaa osakkeiden tapaan.
ETF-rahastoissa on myös se hyvä puoli, että ne ovat usein passiivisia, mikä tarkoittaa, että ne seuraavat jotakin vertailuindeksiä, kuten S&P 500 indeksiä. Passiivisuus johtaa siihen että kulut ovat merkittävästi aktiivisia rahastoja pienemmät.
Alhaiset kulut ja mahdollisuus käydä kauppaa osakkeiden tapaan ovat syitä siihen, miksi ETF:t ovat kasvattaneet suosiotaan viimevuosina.
Ne voivat normaalien rahastojen tapaan sijoittaa varojaan esimerkiksi osakkeisiin, korkoihin, raaka-aineisiin tai vaikka näiden kaikkien yhdistelmiin.
ETF-rahastoissa hajauttaminen hoituu perinteisten rahastojen tapaan kuin itsestään, sillä esimerkiksi osakkeisiin sijoittava rahasto sisältää useita eri osakkeita. Näin voit hajauttaa suhteellisen vaivattomasti sijoitussalkkuasi. Sijoitusten hajauttaminen eri maihin onnistuu myös kätevästi.
Markkinoilla on erittäin laaja valikoima eri ETF-rahastoja ja uusia tupsahtelee tämän tästä. On olemassa kasvu- ja tuotto-osuudellisia rahastoja sekä fyysisiä että synteettisiä rahastoja.
Jos et vielä tiedä mitä rahastot ovat, suosittelen vahvasti lukemaan aiemman kirjoitukseni rahastoista. Sen lukeminen auttaa ymmärtämään myös ETF-rahastoja, sillä niissä on monia yhtäläisyyksiä perinteisten rahastojen kanssa.
ETF-rahaston ja normaalin rahaston erot?
Suurin ero on, että ETF-rahasto on pörssilistattu, joka tarkoittaa, että niillä voi käydä kauppaa samalla tavalla kuin osakkeilla ja niiden arvo määritetään reaaliaikaisesti pörssin ollessa auki.
Alle olen koonnut taulukon, missä vertailen ETF-rahastoja, aktiivisia rahastoja sekä passiivisia rahastoja keskenään.
Jos eri sijoituskohteet ja niiden erot mietityttävät, kannattaa käydä lukaisemassa Artun kirjoittama sijoittamisen opas aloittelijalle, joka perehtyy sijoittamisen aloittamiseen liittyviin asioihin sekä eri sijoituskohteisiin.
ETF-rahasto | Passiivinen rahasto | Aktiivinen rahasto | |
---|---|---|---|
Tavoite | Jäljitellä mahdollisimman tarkasti vertailuindeksiä | Jäljitellä mahdollisimman tarkasti vertailuindeksiä | Pyritään indeksiä parempaan tulokseen |
Rahaston kulut | Pienet | Pienet | Korkeat |
Miten päästä käsiksi | Välittäjän kautta | Rahaston hallinnoijan tai välittäjän kautta | Rahaston hallinnoijan tai välittäjän kautta |
Noteeraus | Reaaliajassa | Yleensä kerran päivässä | Yleensä kerran päivässä |
Kaupankäynti | Mahdollista pörssin aukioloaikoina | Kerran päivässä tai harvemmin | Kerran päivässä tai harvemmin |
Läpinäkyvyys | Korkea | Pieni | Pieni |
Indeksin jäljittelyvirhe | Pieni | Pieni | Korkea |
Tuoton vaihtelu | Pieni | Pieni | Korkea |
Hallinnoijan vaikutus tuottoon | Ei ole | Ei ole | On |
Vähimmäissijoitus | 1 rahasto osuus (kuten osakkeissa) | Vaihtelee rahaston mukaan | Vaihtelee rahaston mukaan |
ETF-rahastojen nimien tulkinta
Jos olet selaillut ETF-rahastoja, olet varmasti huomannut, kuinka niiden nimet ovat suorastaan epäluonnollisen pitkiä ja pelkkä nimi voi saada aloittelevan sijoittajan hämilleen.
Pitkä nimi ei kuitenkaan ole pelkästään huono asia, sillä sijoituskohteesta on mahdollista saada paljon tietoa jo pelkän nimen perusteella. Siksi on hyvä ymmärtää mitä kaikkea se pitää sisällään.
ETF-rahastoihin liittyy myös paljon hyödyllisiä lyhenteitä, jotka eivät aina käy ilmi pelkästä nimestä.
Käyn alla läpi keskeisimpiä lyhenteitä ja tietohippuja, joita nimistä voi löytyä.
- Rahastoyhtiö: Tämä mainitaan yleensä ja se on tyypillisesti ensimmäinen asia ETF-rahaston nimessä. Rahastoyhtiö on se yhtiö, joka hallinnoi kyseistä ETF:ää. iShares ja Invesco ovat tyypillisiä rahastoyhtiöiden tuotemerkkejä ja törmäät niihin varmasti rahastoja selatessasi. Tästä näet vielä kaikki ETF-rahastoja liikkeellelaskevat rahastoyhtiöt suuruusjärjestyksessä.
- Maa/alue: Joskus ETF-rahaston nimessä mainitaan maa tai alue johon kyseinen rahasto sijoittaa. Nimessä voidaan esimerkiksi mainita Aasia, jolloinka kyseinen rahasto sijoittaa pääsääntöisesti esimerkiksi Aasiassa sijaitseviin yrityksiin.
- Kategoria: ETF-rahastossa voidaan joskus mainita myös kategoria, johon kyseinen rahasto sijoittaa. Nimessä voisi lukea esimerkiksi energy, mikä tarkoittaa, että kyseinen rahasto sijoittaa energia-yhtiöihin.
- Rahastotyyppi: Tämä saatetaan mainita nimessä. Se kertoo onko kyseessä esimerkiksi korkoihin tai hyödykkeisiin sijoittava rahasto.
- UCITS (Undertakings for Collective Investment in Transferable Securities): Tämä merkintä tarkoittaa, että rahasto toimii EU:n regulaation alaisuudessa. Tarkoituksena on antaa tietynlaisia pelisääntöjä isoille rahoitusyhtiöille ja sitä kautta turvaa sijoittajille. Tässä vielä linkki kyseiseen suomenkieliseen direktiiviin.
- MSCI: Yhdysvaltalainen rahoitusyhtiö, joka tunnettiin ennen nimellä Morgan Stanley Capital International. Se hallinnoi useita eri indeksejä.
- DR (Direct Replication): Rahasto pyrkii seuramaan vertailuindeksiään mahdollisimman tarkasti sijoittamalla osakkeisiin siinä suhteessa, kun ne indeksissä ovat. Tämä rahasto ei siis käytä johdannaisia tuoton tavoittelussa eli kyseessä on ns. fyysinen rahasto.
- MSCI IMI (Investible Market Index): Tämä merkintä tarkoittaa, että kyseinen rahasto pyrkii seuraamaan suurin piirtein kaikkia kohdemaan julkisesti noteerattuja sijoituskohteita, samassa suhteessa kuin ne ovat indeksissä.
- MSCI EMI (Emerging Market Index): Rahasto pyrkii sijoittamaan varojaan suurimpaan osaan kyseisen kehittyvien markkinoiden julkisesti noteerattuihin Mid ja Large Capin yrityksiin, joita kyseinen indeksi seuraa.
- EM: Tarkoittaa kehittyville markkinoille keskittyvää rahastoa.
- SRI (Socially Responsible Investment): Rahasto pyrkii sijoittamaan mahdollisimman vastuullisesti, mutta SRI kriteerit ovat erittäin laveat, joten kannattaa tutustua itse tarkemmin tuotteeseen ennen sijoittamista. Vastuullisesta sijoittamisesta voit lukea tarkemmin tästä.
- Small Cap: Tarkoittaa pienempiä, yleensä alle 150 miljoonan markkina-arvon omaavia yrityksiä.
- Mid Cap: Tarkoittaa keskisuuria yrityksiä, joiden markkina-arvo on 150-1000 miljoonaa.
- Large Cap: Tarkoittaa suuria yrityksiä, joiden markkina-arvo on yli miljardin.
- Acc (Accumulation): Tämä merkintä tarkoittaa, että kyseessä on kasvu-osuus rahasto eli se sijoittaa tuottonsa takaisin rahastoon. Se ei siis jaa osinkotuottoa omistajilleen. Kasvu-osuuden etuna on, että et maksa veroja osingoista, sillä ne sijoitetaan takaisin rahastoon. Näin korkoa korolle ilmiö pääsee toteutumaan tehokkaammin.
- Inc (Income) Tämä merkintä puolestaan tarkoittaa, että rahasto jakaa omistajilleen osinkotuottoja. Tämä ei ole huono vaihtoehto, mikäli tykkäät jatkuvasta kassavirrasta, mutta verojen vaikutus on suurempi.
- Dist (Distribution): Tarkoittaa samaa kuin income eli kyse on osinkotuottoja ulos jakavasta rahastosta.
- TER (Total Expence Ratio): Tämä ei käy ilmi ETF-rahaston nimestä, mutta se on erittäin tärkeä tieto. Se nimittäin kertoo, kuinka suuret rahaston kokonaiskustannukset ovat vuodessa. Tässä ei kuitenkaan huomioida välityspalkkioita, joita ostot ja myynnit aiheuttavat.
Eri rahastoista aiheutuvien kulujen vertaileminen on tärkeää ja suosittelen laskemaan ne joko itse tai käyttämään valmiita sovelluksia. Esimerkiksi Moneysmartin sivuilla on valmis laskuri, jolla voi kätevästi vertailla eri rahastojen kustannuksia toisiinsa ja katsoa paljonko rahaston kustannukset oikeasti ovat pitkässä juoksussa.
- S/F (Synteettinen ja fyysinen): Merkintä S tarkoittaa, että kyseessä on synteettinen rahasto ja merkintä F puolestaan tarkoittaa fyysistä rahastoa. Suurin ero on siinä, että fyysiset ETF-rahastot omistavat suoraan kyseessä olevia arvopapereita, kun taas synteettiset voivat hyödyntää myös johdannaisia.
Esimerkiksi S&P 500 indeksiä seuraava fyysinen ETF-rahasto omistaisi kyseisiä osakkeita siinä suhteessa, kuin ne indeksissä ovat.
Synteettisessä ETF-rahastossa tuoton tavoittelussa voidaan puolestaan käyttää myös erilaisia johdannaissopimuksia. Tämän seurauksena synteettiset ETF-rahastot pystyvät usein paremmin seuraamaan vertailuindeksiä.
- AUM (Assets Under Management): Tarkoittaa rahaston kokonaisuudessaan hallinnoitavien varojen määrää. Yleensä mitä enemmän rahastolla on varoja hallittavanaan, sitä helpompi niillä on käydä kauppaa.
Ennen sijoittamista on hyvä lukea rahaston avaintietoesite, jossa on esitelty kaikki rahastoon liittyvät oleellisimmat tiedot.
Mitä tulee huomioida hajauttamisessa?
Hajauttaminen on erittäin vaivatonta ETF-rahastojen avulla, sillä yksi rahasto saattaa sijoittaa satoihin eri osakkeisiin. ETF:t ovat myös erittäin läpinäkyviä, joten tiedät tarkasti mihin varojasi sijoitetaan.
Esimerkiksi jos olet kiinnostunut vastuullisesta sijoittamisesta ja haluat tarkalleen tietää mihin rahasti menevät, mutta et halua käydä kauppaa yksittäisillä osakkeilla, ovat ETF-rahastot mahdollinen vaihtoehto.
Useimmilla palveluntarjoajilla on myös mahdollisuus suodattaa ei haluttuja ominaisuuksia pois, jolloin sinun ei tarvitse edes itse tarkastaa, mihin kaikkialle rahasto varojasi sijoittaa. Jos siis haluaisit välttää sijoittamista sotateollisuuteen, voit suodattaa tämän ei halutun toimialan pois.
Hajauttaminen on helppo tapa pienentää sijoittamiseen liittyvää epäsystemaattista riskiä. Tämä on niin sanottua ”huonoa” riskiä, sillä siihen ei sisälly lisääntynyttä tuotto-odotusta. Hajauttaminen onnistuu ETF:ien avulla tehokkaasti ja riskiä voi pienentää myös ajallisella hajauttamisella.
ETF- ja rahastosijoittamisen aloittamiseen liittyy muutamia keskeisiä asioita ja Arttu on kirjoittanut niistä tässä artikkelissa.
Artikkeli on tarkoitettu pelkästään lukijoiden tietoisuuden kasvattamiseen. Mitään artikkelin sisältöä ei tulisi ottaa sijoitusneuvona, eikä kirjoittaja tai muut sivuston henkilöt ole vastuussa tehdyistä tai tekemättä jätetyistä sijoituspäätöksistä.
Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.