Taloudellinen riippumattomuus ja firetys vaativat hieman suunnitelmallisuutta.

Taloudellinen riippumattomuus ja FIRE

Taloudellinen riippumattomuus ja aikainen eläköityminen eli FIRE (Financial Independence Retire Early) on ajatusmalli, jossa pyritään eläköitymään mahdollisimman aikaisin siten, että omat kulut voidaan kattaa passiivisten tulojen avulla. On tärkeää ymmärtää, että taloudellinen riippumattomuus ja FIRE-liike eivät kuitenkaan ole toistensa synonyymejä, vaan pikemminkin tavoite ja keino.

Avataan kuitenkin alkuun muutamia kysymyksiä, kuten mitä taloudellisella riippumattomuudella tarkoitetaan? Minkälainen suhtautuminen FIRE-liikkeellä on taloudelliseen riippumattomuuteen?

Kuinka saaavuttaa taloudellinen riippumattomuus Suomessa – onko se mahdollista? Mitä asioita sinun tulisi tehdä sen saavuttamiseksi? Miten se toimii?

Tavoitteena taloudellinen riippumattomuus 

Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa pohjimmiltaan tilannetta, jossa oma taloudellinen toimeentulo ei ole riippuvainen ulkopuolisista tahoista, kuten työnantajasta tai sosiaaliturvasta. Perinteinen palkkatulo korvataan passiivisilla tulonlähteillä, jolloin laskut voidaan maksaa ilman ympärivuotista töiden tekemistä. (Lue lisää passiivisista tulonlähteistä).

Taloudellinen riippumattomuus voidaan siis tulkita alkavan tilanteesta, jossa henkilön passiiviset tulonlähteet pystyvät kattamaan kaikki välttämättömät kulut, kuten asumisen, ruoan, vaatetuksen yms.

Usealle työelämä onkin pakollista suorittamista, joka kuluttaa valtavan osan niin päivästä kuin viikostakin, jolloin päämääränä on vain viikonloppu, kun pääsee edes hieman irtautumaan töistä. Tämän välttäminen on taloudellisen riippumattomuuden keskiössä, sillä välttämättömät menot voidaan maksaa ilman työtä, jolloin on joko mahdollisuus tehdä töitä, joista itse nauttii, vaikka siitä saatava rahallinen korvaus olisikin pienempi tai jopa olla tekemättä lainkaan töitä.

Voidaankin sanoa, että taloudellinen riippumattomuus kuvastaa vapautta päättää omasta henkilökohtaisesta ajankäytöstä, sillä mikäli oma taloudellinen tilanne on vakaa riippumatta työsuhteesta, ei ihminen ole sidottu ajallisesti tai maantieteellisesti tavanomaiseen työrytmiin ja -paikkaan. Tällöin ei myöskään tarvitse stressata pieniä taloudellisia asioita, jotka saattaisivat muuten aiheuttaa harmaita hiuksia. Näin muodostuu vapaus tehdä asioita, jotka oikeasti kiinnostavat, parantavat elämänlaatua ja tuottavat iloa ja nautintoa jokapäiväiseen arkeen.

Monelle tämä vapaus työelämästä koittaa vasta eläkepäivillä, jos edes silloin. Elämä on liian lyhyt ja arvaamaton, että omien tavoitteiden ja unelmien saavuttamista kannattaisi pantata eläkepäiville. Mutta kuinka taloudellinen riippumattomuus oikeastaan voidaan saavuttaa? Taloudellisen riipumattomuuden saavuttaminen vaatii lähes poikkeuksetta sen, että aloitat sijoittamisen.

Myös asuntosijoittaminen voi olla hyvä keino saavuttaa taloudellinen riippumattomuus pidemmällä aikavälillä.

FIRE ja sen osa-alueet

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa FIRE-liike on kuitenkin nostanut huomattavasti suosiotaan, sillä sen avulla luvataan usein nopeampi tie tähän tavoitteeseen, mutta mitkä ovat ne keinot, joilla siinä tulisi onnistua?

Henkilökohtainen eläköitymissuunnitelma voidaan iästä tai tavasta riippumatta jakaa kolmeen keskeiseen komponenttiin: tulot, kulutus ja olemassa oleva varallisuus.

Tulot

Kaikkeen elämisestä syntyviin kustannuksiin tarvitaan tuloja (tai valtava määrä varallisuutta, jolloin harvemmin pohditaan taloudellisen riippumattomuuden tavoittelua…), mutta tulonlähteitä on olemassa lukuisia. Jaetaan ne tämän tarkastelun osalta palkkatuloihin, eläketuloihin ja sijoitustuloihin. Vastaavasti lain jako tehtäisiin ansio- ja pääomatulojen välille, mikä vastaa melko hyvin myös taloudellisen itsenäisyyden jaottelua (Vero.fi).

Perinteisessä työkeskeisessä asetelmassa ihminen ansaitsee työuransa aikana palkkatuloja, joista maksettavat eläkemaksut kattavat tulevaisuudessa maksettavat eläketulot, jolloin elintason siten, että elintaso pysyisi jokseenkin tasaisena. Koska eläketulojen maksu alkaa vasta noin 65–70 ikävuoden ikäisenä, vaatii aikaisempi eläköityminen muita tulonlähteitä, jolloin sijoitustulot astuvat kuvaan.

FIRE-liikkeen jäsenille on ominaista investoida huomattava osa ansaitsemistaan tuloista sijoituksiin, joiden synnyttämien sijoitustulojen on tarkoitus syrjäyttää palkkatulot aikaista eläköitymistä varten. Se kuinka paljon sijoitustuloja puolestaan vaaditaan, riippuu hyvin keskeisesti nykyisestä sekä tulevaisuuden kulutuksesta

Kulutus

Kulutuksen kontrolloiminen on todennäköisesti merkittävin tekijä taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisessa aikaisessa vaiheessa elämää, sillä omaa kulutustaan on usein helpompi säädellä kuin omia tulojaan. Tästä johtuen FIREttäminen johtaa usein hyvinkin niukkaan elämäntyyliin, jossa nopea taloudellinen riippumattomuus saavutetaan usein elintason kustannuksella. Tämä on kuitenkin usean ”firettäjän” mielestä vaihtokauppa, jonka he ovat valmiita tekemään.

Kulutuksen vähentämisellä on kaksi keskeistä nopeuttavaa vaikutusta taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisessa

  1. Se vähentää vaadittavaa pesämunaa, josta elintason ylläpitämiseksi vaadittavat on saatava
  2. Aggressiivisella kulujen vähentämisellä jää pesämunan rakentamisvaiheessa jokaisesta palkasta suurempi osa sijoitettavaksi

Koska niukka elämäntyyli on harvoin ihmisten lopullisena tavoitteena, on FIRE:n sisälle muodostunut alakategorioita riippuen vuosittaisesta kulutuksesta ja asettavat niitä tavoittelevalle merkittävästi toisistaan eroavia tavoitesummia. Tästä lisää alempana.  

Nykyinen varallisuus

Palapelin viimeinen puuttuva pala on taloudellista riippumattomuutta tavoittelevan henkilön nykyinen varallisuus eli toisin sanoen lähtöpiste pesämunalle. Hyvin yksinkertaisesti, enempi parempi, koska näin vaadittavaan varallisuustasoon on vähemmän matkaa. On kuitenkin hyvä huomioida, että varallisuudesta puhuttaessa puhutaan nettovarallisuudesta, jolloin on huomioitava myös mahdolliset velat.

Näiden kolmen komponentin avulla voidaan muodostaa kaava, joka antaa karkean kuvan vaaditusta varallisuudesta, jonka avulla voisi teoreettisesti viettää eläkepäiviä ikuisesti.

FIREtys ja sen eri tasot

Kuten jo aikaisemmin sanottu, taloudelliseen riippumattomuuteen vaadittava pesämuna muuttuu merkittävästi tavoitellun elintason eli toisin sanoen kulutukseen käytettävän rahasumman myötä.

Mutta mitkä ovat nämä keskeiset jaottelut eri elintasojen välillä?

Lean-FIRE

Lean-Fire on taloudellisen itsenäisyyden saavuttamisessa kaikista aggressiivisin muoto, jossa erityisesti niukkuuden asema korostuu ja vuotuisia kuluja pyritään hilaamaan mahdollisimman alas, jotta vaadittava pesämuna saavutettaisiin mahdollisimman aikaisin.

Lean-Fireä tavoittelevat ihmiset ovatkin usein elämässään minimalisteja ja omistavat vain keskeisimpiä hyödykkeitä. Tämän kaltainen elämäntyyli vaatii kuitenkin selkeää käsitystä siitä mitä arvostaa omassa elämässään ja usein se onkin aika. Rahamääräisesti Lean-Fire on usein alle mediaanin kokonaiskulutuksessa eli alle 23 000€/vuosi tai 1900€/kk verojen jälkeen (Tilastokeskus).

FIRE

Puhdas FIRE puolestaan on tavoite nykyisestä elämäntasosta, sillä erotuksella että enää ei ole välttämätöntä tehdä töitä rahan vuoksi. Tällä voi olla hyvinkin vapauttava tunne tai se voi toisaalta myös johtaa töiden lopettamiseen tai vaihtamiseen alalle, joka tarjoaa enemmän vapaa-aikaa ja joustavuutta. Tätä kutsutaankin usein tuttavallisesti Barista-Fireksi esimerkkiammatin vuoksi.

On oleellista ymmärtää, ettei FIRE kuitenkaan tarjoa mahdollisuutta luksukseen, vaikkakin pääsääntöisesti hyvän elämäntason jopa länsimaisella mittapuulla. Rahallisesti voitaisiin Suomessa puhua noin 25 000€-30 000€ välisestä vuosikulutuksesta tai 2000€-2500€ kuukaudessa.

Fat-FIRE

Fat-Fire on taloudellisen itsenäisyyden yltäkylläisin muoto FIRE tarkastelun näkökulmasta ja onkin rahamääräisesti usein noin kaksi kertaa mediaanikulutusta suurempi eli Suomen tapauksessa puhutaan noin 60 000€ verojen jälkeisestä vuosikulutuksesta tai 5000€ kuukaudessa.

Elämäntyyli, jossa voidaan nauttia elämästä juurikaan rahasta välittämättä normaalin kulutuksen kontekstissa, on varmastikin monen sijoittajan jonkunlainen tavoite tai mielikuva siitä mitä voi saavuttaa. On kuitenkin oleellista huomata, että näin massiivinen kulutus vaatii tuekseen myös valtavan pesämunan. Mutta kuinka paljon varallisuutta tähän todella vaaditaan?

Tarvittavan pääoman määrittäminen

Koska FIRE-liikkeen tavoitteena on eläkkeelle siirtyminen huomattavasti tavanomaista aikaisemmin, on myös pääoman säilyttävä pidempään. Yksinkertaistuksen vuoksi voidaan olettaa, että sen olisi tarkoitus kestää ikuisuus eli eläminen tulisi tapahtua vain tuottojen avulla.

Tässä tilanteessa sijoitusstrategian oleellinen muuttaminen ei ole tarpeellista, sillä nostamalla varoja noin 3-4% vuodessa, säilyy reaalinen nosto-omaisuus jokseenkin muuttumattomana. Toisin sanoen, tällä nostotahdilla on hyvin suuri mahdollisuus, että nostetulla summalla saa vuodesta toiseen ostettua saman verran hyödykkeitä. Tämä ajatus perustuu 2000-luvun taitteessa tehdyn tutkimuksen johtopäätöksiin turvallisesta nostoasteesta. Tutkimuksessa oletetaan osakemarkkinan ja inflaation kehityksen olevan yhteneväinen pitkän aikavälin keskiarvojen kanssa (”Trinity Study”).

Jos olet kiinnostunut siitä kuinka suuri juuri sinun pesämunasi pitäisi olla, ja kuinka kauan sen saavuttaminen kestäisi, käy kokeilemassa tekemäämme FIRE-laskuria!

Firettäminen – mitä riskejä siihen sisältyy?

Ennen ennenaikaiselle eläkkeelle säntäämistä, on hyvä tarkastella myös riskejä, joita ajatukseen sisältyy. Ensinnäkin selkeä haaste syntyy, mikäli elinkulut nousevat siitä arvosta, jolla laskelmat on alun perin tehty, sillä tällöin syntyy tilanne, jossa vaadittaisiin huomattavasti suurempi pesämuna kulujen kattamiseksi pelkillä tuotoilla. Toisena riskinä on pesämunan sisältämien investointien oletettua heikompi tuotto tai muu romahdus omaisuuden arvossa.

Itse sijoitusriskien hallitsemiseen on kuitenkin tarjolla mahdollisuuksia, joiden avulla on mahdollista hieman parantaa omaa riski-tuotto-suhdetta. Näistä keskeisin on sijoitusten hajauttaminen, jolloin todennäköisyys samanaikaiselle omaisuuden romahtamiselle on pienempi (Bodie et al. 2014, p. 909). Hajauttamista voi tehdä esimerkiksi eri sijoituskohteiden välille, kuten osakkeet, korot ja kiinteistöt tai vaikkapa maantieteellisesti eri alueille.

Molempien riskien lopputulos johtaa samaan epätoivottuun ja kestämättömään lopputulokseen – joudutaan kulujen kattamiseksi ottamaan varallisuutta itse pesämunasta, johtaen jatkuvaan tuottojen ja pesämunan hupenemiseen. Tämän suurin vaara on tarve siirtyä takaisin työmarkkinoille pitkän poissaolon jälkeen, mikä voi olla monellakin tapaa haasteellista.

Pääomaan kajoamisen riskiä tai houkutusta voi kuitenkin yrittää heikentää investoimalla tulonlähteisiin, jotka maksavat tuloja ulos pääomasta, jolloin käytettävissä oleva rahasumma tulee ulkoisesti annettuna. Tällaisia tuloja ovat esimerkiksi yhtiöiden maksamat osingot tai asunnosta saatava vuokratulo.

Viimeinen esiin nouseva riski on abstraktimpi, mutta vähintään yhtä tärkeä. Vaikka taloudellinen itsenäisyys voi kuulostaa houkuttavalta tavoitteelta, ei henkilökohtaisia haaveita kannata hylätä varallisuuden tavoittelun vuoksi. Jos esimerkiksi nauttii valtavasti matkustelusta ei missään nimessä ole syytä lopettaa tätä intohimoa säästämisen varjolla.

Loppukaneetti

Taloudellinen itsenäisyys on tilanne, jossa ihminen ei ole riippuvainen päivätöistä saatavasta palkasta maksaakseen välttämättömät kulunsa, mutta sen tavoittelussa on oleellista tarkastella omia arvostuksen kohteitaan. Säästöjen kannattava investoiminen on konsepti, jota ei yhteiskunnallisesti voi korostaa liikaa, mutta sen toteuttamisen taso on hyvin henkilökohtaista.

Ihminen kaipaa vapautta toteuttaa itseään sekä vapautta elää elämää. Ne voivat kuitenkin merkitä eri ihmisille hyvin erilaisia asioita. Kysynkin sinulta, että mikä estää sinua tavoittelemasta vapautta? Mikä on sinulle tärkeää elämässä? Ota ensimmäinen kohti vapaampaa taloudellista elämää ja itsellesi tärkeitä tavoitteita jo tänään!

Tutustu lähteisiin!

Vero.fi. Ansio- ja pääomatulot. Saatavilla www-osoitteessa: Ansio- ja pääomatulot

Tilastokeskus. Kotitalouksien asumiskustannus- ja asumismenoindikaattoreita. Saatavilla www-osoitteessa: Asumismenoindikaattoreita

Cooley, P. L. Hubbard, C. M. & Walz, D. T. (1998). Retirement Savings: Choosing a Withdrawal Rate That Is Sustainable. AAII Journal. 10 (3), pp.16–21. Saatavilla www-osoitteessa: Trinity Study

Bodie, Z., Kane, A. & Marcus, A. (2014). Investments. New York: McGraw Hill Higher Education, p. 909. Saatavilla www-osoitteessa: Investments

Vastuuvapauslauseke

*Tähdellä merkityt linkit ovat affiliate linkkejä, joiden kautta ostamalla tai rekisteröitymällä tuet RahaVelhon toimintaa. Linkin käyttäminen ei tuo sinulle lisäkuluja.

Artikkeli on tarkoitettu pelkästään lukijoiden tietoisuuden kasvattamiseen. Mitään artikkelin sisältöä ei tulisi ottaa sijoitusneuvona, eikä kirjoittaja tai muut sivuston henkilöt ole vastuussa tehdyistä tai tekemättä jätetyistä sijoituspäätöksistä.

Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Samankaltaiset artikkelit