Passiivinen tulo voi tuoda mielenrauhaa. Kuvassa munkki meditoimassa.

Passiivinen tulo – Miksi sitä kannattaa tavoitella?

Tiedätkö sinä miten passiivinen ja aktiivinen tulo eroavat toisistaan? Haluaisitko enemmän mahdollisuuksia päättää ajankäytöstäsi sekä vähemmän taloudellisia huolia?

Passiivisten tulonlähteiden luominen on keskeinen osa pitkäaikaista talouden hallintaa, sillä ne mahdollistavat henkilökohtaisen talouden tasapainon epävakaissakin olosuhteissa.

Ennen kuin innostutaan liikaa, tutustutaan erilaisiin tulonhankintatapoihin.

Mitä on aktiivinen tulo? 

Aktiivisilla tuloilla tarkoitetaan sellaisia tuloja, jotka ovat suurimmalle osalle ihmisistä tuttuja ja “normaali” tapa ansaita rahaa. Aktiiviset tulot ovat tuloja, joiden eteen tehdään aktiivisesti asioita eli yleensä töitä. Esimerkiksi normaali tuntipalkka tai kuukausipalkka ovat aktiivista tuloa. Myös erilaiset urakka- tai provisiopalkat ovat aktiivista tuloa.  

Aktiivisen tulon selkeä heikkous on sen lähes olematon skaalautuvuus. Varsinkin kuukausipalkalla työskentelevien henkilöiden on melkein mahdotonta nostaa omaa tulotasoaan lyhyellä tähtäimellä. 

Sama ongelma kohtaa kuitenkin myös tuntipalkalla työskenteleviä, sillä haasteeksi muodostuu päivässä tehtävien työtuntien määrä niin oman jaksamisen kuin yleisten työehtosopimusten näkökulmasta. Esimerkiksi monilla aloilla on yleiseen työehtosopimukseen kirjattu, että keskimääräisen viikkotyöajan on oltava alle 40 tuntia tai tasoittamisjaksolla alle 48 tuntia (mm. kaupan ala, rakennusala). Sen lisäksi, että pitkät työpäivät kuluttavat työntekijää henkisesti ja fyysisesti, kasvaa työstä saatava korvaus vain väliaikaisesti. 

Kuukausi- ja tuntipalkoissa on myös se huono puoli, että niissä ei palkita ahkeruutta. Kun henkilö työskentelee provisio- tai urakkapalkalla, hän kykenee vaikuttamaan suoraan omaan tulotasoonsa. Tässä mallissa työntekijän oma tehokkuus palkitaan. Huonona puolena puolestaan on tulojen epävarmuus, minkä takia monet vierastavat provisio- tai urakkapalkkaisia töitä. 

Aktiivinen tulo on siis melko helppo ymmärtää. Se on tuloa, jonka eteen on tehtävä jatkuvia toimintoja eli toisin sanoen työsuorituksia rahaa vastaan.

Mitä on passiivinen tulo? 

Onko sitten muka olemassa ilmaista lounasta eli tulonlähdettä, jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään töitä? 

Valitettavasti ei, ilmaiseksi ja tyhjästä ei kukaan saa tuloja, mutta passiiviset tulonlähteet ovat mahdollisesti lähimpänä tätä utopiaa. Passiiviset tulonlähteet vaativat rahallisia ja/tai ajallisia investointeja, mutta tehtyjen investointien jälkeen ne voivat tuottaa tuloja ilman jatkuvaa työtä. Passiiviset investoinnit vaativat kuitenkin ylläpitoa ja hienosäätöä elinkaarensa aikana. 

Passiivisten tulojen ansaintalogiikka on siis täysin erilainen aktiiviseen tuloon nähden. Passiivisessa tulossa avainasemassa on työpanoksen ja siitä saatavan palkkion välinen aika.

Kun puhutaan aktiivisesta tulosta, palkka maksetaan yleensä saman tai seuraavan kuukauden aikana.  Tämä tekee taloudenhallinnasta yksinkertaisempaa ja ennustettavampaa, kun on etukäteen tiedossa seuraavan rahasumman suuruus sekä ajankohta.

Passiivisen työn erikoisuus on, että työ tai investointi tehdään ennakkoon. Tehty työpanos tai investointi tuottaa mahdolliset tulonsa vasta tulevaisuudessa, kuukausien tai jopa vuosien päästä. Passiivinen tulo voi siis olla epävarmaa ja sen satunnaisuuteen on varauduttava. Passiivinen tulo voidaankin ajatella palkkiona aikaisemmin tehdystä työstä. 

Passiivisen tulon kauneus ja hyöty ilmenevät kuitenkin parhaiten skaalautuvuudessa, koska passiivisen tulon määrä voi teoriassa kasvaa rajatta. Mekanismina tämä palkitsee henkilöitä, jotka ymmärtävät suunnitella tulevaisuuttaan ja ovat valmiita tekemään investointeja hyötyäkseen niistä myöhemmin. 

Passiiviset tulot voivat parhaimmillaan mahdollistaa taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisen. 

Eri tulotapojen kohtelu verotuksessa 

Aktiivisella ja passiivisella tulolla on merkittäviä eroja niiden ansaintalogiikassa ja mahdollisuuksissa laajentaa omia tuloja. Erot eivät kuitenkaan lopu yksinomaan tähän, sillä niitä voidaan tilanteen mukaan verottaa eri tavoin. Aktiiviset tulot kuuluvat yksinomaan ansiotuloverotuksen piirin, kun taas passiiviset tulot voivat olla joko ansio- tai pääomaveronalaisia.  

Onko verotuskategorialla toisaalta väliä? 

Ehdottomasti!

Vaikka Suomessa pääomatuloista saatava verohyöty ei ole yhtä merkittävä kuin joissakin muissa maissa, on sillä iso merkitys erityisesti suurissa tulosummissa. Suomessa pääomaveroa maksetaan 30% alle 30 000€ vuosituloista ja 34% sen ylittävistä tuloista. Ansiotuloveroja verotetaan puolestaan, yleiset maksut ja vähennykset huomioon ottaen, 8,6% – 56,5% (Palkansaajan veroprosentti 2021). 

On kuitenkin huomattava, että moni passiivinen tulo kuuluu ansioverotuksen piiriin. Esimerkiksi oman aineettoman omaisuuden vuokraamisesta, kuten musiikin käyttöluvat, lasketaan Suomessa ansiotuloksi. Samalla sijoitusasunnosta saatava vuokratulo lasketaan pääomaveroksi, josta voidaan kuitenkin tehdä merkittäviä verovähennyksiä vuokraustulon hankintaan liittyen. (Vero.fi: Aineettomat oikeudet // Sijoitusasunnon vähennykset)

Kumpi verotus on sinun kannaltasi edullisempi? 

Vastaus riippuu saamistasi tuloista. Mikäli ansiotulosi ovat vuosittain alle 42 000€ tulee ansioverotus kannaltasi edullisemmaksi, mutta mikäli ansiotulosi ovat yli 54 000€ kannattaa tulot mahdollisuuksien mukaan nostaa pääomaverotuksen alaisena (Palkansaajan veroprosentti 2021). 

Miten saada passiivista tuloa? 

Kuten edellä mainittiin, passiivisen tulon saavuttamiseen on investoitava joko omaa aikaa tai omaa varallisuuttaan. Näillä kahdella resurssilla on mahdollisuus luoda erilaisia passiivisen tulon lähteitä.  Yksi keino ansaita passiivinen tulo on aloittaa sijoittaminen.

On kuitenkin aina syytä muistaa, että passiivinen tulonlähde voi investointinsa takia vähentää mukavuutta nykyhetkessä tai hidastaa sen kasvamista lyhyellä aikavälillä!

Rahalliset investoinnit 

Passiivisen tulon luominen investoimalla omaa varallisuuttaan on varmaankin useimmille tutumpi sijoittamisena. Mikäli et ole aikaisemmin ajatellut sijoittamista passiivisena tulona, on hyvä ymmärtää, että sijoituksista saatava tulo on nimenomaan passiivista. Poikkeuksena tästä voidaan pitää aktiivista kaupankäyntiä tai treidausta tekeviä henkilöitä.  

Vaikka sijoituksista on pidettävä huolta ajoittain sekä varmistettava, että ne pysyvät relevantteina maailman muutoksessa, ei niistä saatavien tulojen eli arvonnousun ja osinkojen eteen tarvitse tehdä aktiivista työtä.

Suosittuja rahallisia investointeja

Sijoittamalla passiivista tuloa voi kerryttää monilla eri tavoin, mutta alla on kolme yleisintä tapaa hakea omalle pääomalleen passiivista tuottoa.

  • Osinkoa maksavat osakkeet: Tämä on sijoittamisen sekä passiivisten tulonlähteiden aapisessa ensimmäinen luku, sillä sen yksinkertaisuutta on vaikeaa päihittää. Ostamalla suoria osakkeita yrityksistä, jotka maksavat osinkoja, tuo sinulle passiivista tuloa sen selkeimmässä muodossa. Tutustu erilliseen artikkeliimme osinkosijoittamisesta.
  • Passiivisesti hallinnoitu matalakuluinen indeksirahasto: Tämän helpommaksi oman varallisuuden kartuttaminen tuskin enää menee. Indeksirahasto seuraavaa yhtä valittua indeksiä, joka koostuu useista yrityksistä. Sijoittamalla indeksirahastoon sinun ei itse tarvitse valita sijoitettavia yrityksiä, sillä omistat vähän kaikkia eli hajautat sijoituksiasi. Näin saavutat indeksin keskimääräisen tuoton (pitkällä aikavälillä noin 7%) tekemättä itse käytännössä ollenkaan töitä sijoituksien valitsemiseen tai hallitsemiseen. Tutustu tarkemmin rahastosijoittamiseen. Myös ETF-sijoittaminen on hyvä ja periaatteeltaan hyvin samankaltainen vaihtoehto.
  • Asunnoista tai kiinteistöistä saatavat vuokratulot: Monet sijoittajat pitävät kiinteistösijoittamista mahdollisesti parhaana sijoituskohteena. Kiinteistösijoitukseen joudut käyttämään enemmän aikaa löytääksesi itsellesi sopivan kiinteistön sopivaan hintaan ja vielä sopivan vuokralaisenkin. Tämän jälkeen vuokralainen alkaa kuitenkin maksamaan sinulle passiivista tuloa vuokrana. Asuntosijoittamisen ehdottomina hyvinä puolina ovat jo mainitut verovähennyskelpoiset kulut sekä lainan avulla saatava vipu (lainarahan hyödyntäminen tuottosuhteen kasvattamiseksi) omaan sijoitukseen. Lue artikkelimme asuntosijoittamisesta.

Passiivisten tulojen kasvattaminen pisteeseen, jossa sen avulla voisi syrjäyttää aktiivisen tulon vaatii kuitenkin runsaasti pääomaa. Keskimääräisesti sijoittamalla erilaisiin omaisuusluokkiin, kuten asuntoihin tai osakkeisiin voit olettaa saavasi noin 3–7% vuotuisen tuoton inflaation ja verojen jälkeen. Toisin sanoen saadaksesi 3000€ kuukausitulot, olisi sijoitusvarallisuutesi oltava 520 000€–1 200 000€.  

Kun olet valinnut itsellesi sopivan tavan investoida varallisuuttasi, voit aloittaa sijoittamisen jo tänään vaikkapa *Nordnetissä.

Alla on vielä havainnollistava kuva rahallisten investointien voimasta, kun ne hyödyntävät korkoa korolle -ilmiötä. Sijoitusten alkupääoma kaikilla tuottokäyrillä on 10 000€ ja siihen lisätään kuukausittain 100€ 40 vuoden ajan.

Kuten voimme huomata, kannattaa omasta pääomastaan aina sijoittaa ainakin pieni summa rahallisiin investointeihin, sillä pitkällä aikavälillä sijoitukset moninkertaistuvat korkoa korolle -ilmiön johdosta.

Ajalliset investoinnit 

Toinen tapa ansaita passiivista tuloa on luoda hyödykkeitä tai palveluita, joita kuluttajat haluavat hyödyntää, ja joista joku on valmis maksamaan. Tämä on äärimmäisen generalistinen kuvaus asiasta, sillä rajana onkin usein vain oma mielikuvitus ja yrittämisen halu.  

Yleisimpiä esimerkkejä ajallisia panostuksia vaativista passiivisista tulonlähteistä on sosiaalisen median – tai internetin sivusto, affiliate-markkinointi ja erilaisten kurssien tai koulutusten myyminen. Nämä ovat esimerkkejä, jotka vaativat merkittävää työntekoa ennen kuin niistä saa itselleen taloudellista vastinetta. 

Konkretisoidaan hieman.

Monessa sosiaalisen median kanavassa tulee vastaan henkilöitä, jotka julkaisuissaan suosittelevat tiettyä tuotetta tai palvelua alennuskoodin kera. Tässä tilanteessa mainostettava taho maksaa henkilölle positiivisesta näkyvyydestä, jonka heidän hyödykkeensä saa julkaisussa. Mainostava henkilö puolestaan saa suoran korvauksen mainoksesta sekä pienen komission heidän antamansa alennuskoodinsa kautta tehdyistä ostoksista. Tätä kutsutaan affiliate-markkinoinniksi ja siitä on tullut hyvinkin suosittu tapa tavoittaa määriteltyjä asiakasryhmiä. 

Toinen, ehkä hieman klassisempi esimerkki olisi musiikin tekeminen. Muusikko kirjoittaa, äänittää ja editoi kappaleensa sekä sopii julkaisusta, markkinoinnista ja käyttöoikeuksista levy-yhtiön kanssa ilman takuuta kappaleen menestyksestä. Tänä aikana artisti ei välttämättä saa minkäänlaisia tuloja, joten hänellä on oltava muu tulonlähde tai luotettava vakaasti tulevaisuuden menestykseen. Jos tuotettu kappale on menestys, voi sen avulla ansaita huikeita summia rojaltien, suoratoistopalvelukomissioiden, lisenssien ja keikkailun myötä. 

Tässä piilee passiivisen tulon ongelmat, mutta myös kauneus. Ajallisista investoinneista saatava passiivinen tulo on suoraan riippuvainen siitä, kuinka paljon arvoa sitä kuluttavat tahot saavat. Tämä perusperiaate vaatii, että tuotettava materiaali on oltava jollakin tasolla uniikkia tai parempaa kuin muiden tuottamat hyödykkeet, palvelut tai sisältö.

Miksi sinun kannattaisi pyrkiä passiiviseen tuloon? 

Passiivisten tulonlähteiden omistaminen ja rakentaminen saattaa kuulostaa haastavalta tai hitaalta ja totuus onkin, etteivät ne ole oikotie onneen. Investoiminen passiivisiin tulonlähteisiin on automaattisesti pois omasta kulutuksestasi tai ajastasi nykyhetkessä. Vaa’an toinen puoli painaa kuitenkin mielestäni huomattavasti enemmän ja passiiviset tulot tuovat mukanaan valtavia hyötyjä, kuten: 

  • Tulojen hajauttaminen: Hajauttamalla voidaan vähentää riskejä merkittävästi sijoituksissa, joten miksi et tekisi sitä myös koko elämässäsi? Tämä on useimmille kakista oleellisin hyöty passiivisissa tuloissa. Käytännössä tavoitteena on, ettei taloutesi ja elintasosi olisi kiinni vain ja ainoastaan saamastasi kuukausipalkasta, joka puolestaan on riippuvainen työtilanteesta. Passiivinen tulo tuo parhaimmillaan lisätuloja talouteesi ja huonoimmillaankin ne lieventävät taloudellisesti heikkoja aikoja. Tulon lähteiden hajauttaminen on siis verrattavissa muihin hajautusmuotoihin. Tutustu tarkemmin ajalliseen hajauttamiseen.
  • Taloudellinen itsenäisyys: Toinen keskeinen syy panostaa passiivisiin tulonlähteisiin on omien aktiivisten tulojen syrjäyttäminen passiivisilla tuloilla, jolloin työnteko rahan vuoksi ei ole enää välttämätöntä. Tämä vaatii kuitenkin onnistuakseen tarkkaa budjetointia sekä pitkäjänteistä ja tavoitteellista sijoittamista. Se kuulostaa kuitenkin pieneltä ”uhraukselta”, kun palkintona on tilanne, jossa omasta ajankäytöstään voi päättää täysin itse, eikä omaa aikaa ja energiaa tarvitse enää vaihtaa rahaan työpaikalla.
  • Säästäminen eläkettä varten: Kolmas ja viimeinen syy passiivisten tulonlähteiden puolesta on oman eläkekassan rakentaminen. Huolimatta iästä, jossa henkilö siirtyy eläkkeelle, voi henkilön aikaisemman elintason ylläpito olla haastavaa valtion maksamalla eläkkeellä.  Passiiviset tulonlähteet voivatkin tässä vaiheessa tuoda merkittävän lisän omaan elintasoon.  Mielestäni on kuitenkin väärä tapa lähestyä asiaa säästämällä itsensä uuvuksiin eläkepäiviä varten, vaan jokaisen tulisi etsiä itselleen sopiva tasapaino nykyisen ja tulevan kulutuksen välille. 

Passiivisen tulon merkitys henkilön henkiseen hyvinvointiin on edellä mainittujen kohtien oheisvaikutus, joka on kuitenkin mielestäni kaikkein tärkein. Taloudellisen tasapaino ja omavaraisuus vähentävät merkittävästi ihmisen kokemaa stressiä, jolla on suora yhteys koettuun onnellisuuteen ja fyysiseen hyvinvointiin (Pearlin etc. 2005).  Elämää voikin tarkastella enemmän mahdollisuuksien kuin uhkien kautta, kun itselle tärkeiden asioiden tekemiselle jää enemmän aikaa sekä taloudellisia edellytyksiä. 

Vastuuvapauslauseke

*Tähdellä merkityt linkit ovat affiliate linkkejä, joiden kautta ostamalla tai rekisteröitymällä tuet RahaVelhon toimintaa. Linkin käyttäminen ei tuo sinulle lisäkuluja.

Artikkeli on tarkoitettu pelkästään lukijoiden tietoisuuden kasvattamiseen. Mitään artikkelin sisältöä ei tulisi ottaa sijoitusneuvona, eikä kirjoittaja tai muut sivuston henkilöt ole vastuussa tehdyistä tai tekemättä jätetyistä sijoituspäätöksistä.

Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Samankaltaiset artikkelit