Miksi pörssi on olemassa? – Lyhyt katsaus suomalaiseen rahoitusjärjestelmään
Tämä artikkeli vastaa kysymyksiin siitä, mikä on rahoitusjärjestelmän merkitys kansantaloudessa, pörssiyhtiöiden rahoituksessa sekä esittelee järjestelmän keskeisimpiä rakenteita ja toimintamekanismeja.
Rahoitusjärjestelmän merkitys
Lähtökohtaisesti rahoitusjärjestelmän tarkoitus on saada allokoitua varallisuutta eri toimijoiden kesken siten, että varallisuutta voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että eri toimijoiden säästöt olisivat lainaa tarvitsevien käytettävissä, jolloin mahdollisimman suuri osuus kokonaisvarallisuudesta olisi samanaikaisesti mukana hyödyllisessä toiminnassa. Rahoitusjärjestelmä sisältää myös rahoitusmarkkinoiden valvontaa, mikä edesauttaa rahoitusmarkkinoiden vakautta.
Esimerkki 1:
Henkilöllä A on 1000€, mutta hän kulunsa seuraavan 10 vuoden aikana on vain 500€. Henkilöllä B puolestaan on 500€ rahaa, joka menee kokonaan kuluihin, mutta hän voisi 1000€:lla perustaa yrityksen, joka tuottaisi 120€ vuodessa. Mikäli raha ei allokoidu tehokkaasti, on 10v jälkeen A:lla 500€ ja B:llä 0€.
A myöntää B:lle 10v bulletlainan 20% korolla, on vastaavassa tilanteessa A:lla 500€ + 0,2*500€ = 600€ ja B:llä -500€ + 120€*10 – 500€ -0,2*500€ = 100€ sekä tuottoisa yritys.
Vaikka esimerkki onkin selkeä yksinkertaistus, esittää se tehokkaan rahoitusjärjestelmän luomat mahdollisuudet varallisuuden kasvattamiseen. On oleellista ymmärtää, että varallisuuden (tai muiden resurssien) allokoimista tapahtuu kaikissa organisaatioissa niin yksittäisen ihmisen tai yrityksen kuin kansantaloudenkin tasolla.
Rahoitusjärjestelmä sanana viittaa kuitenkin kansallisen rahoituksen allokointiin ja sillä onkin tärkeä rooli kansantalouden kasvun mahdollistamisessa. Kun varallisuuden ohjautuminen tapahtuu tehokkaasti kansallisella tasolla, on liiketoiminnan aloittaminen ja jatkuvuuden turvaaminen huomattavasti helpompaa ja taloudellisesti kannattavampaa.
Perehdytään seuraavaksi hieman tarkemmin kansalliseen rahoitusjärjestelmään.
Rahoitusjärjestelmän toiminta
Kansantalouden tasolla varallisuuden allokoimisen tehostamiseksi sekä valvomiseksi on rahoitusjärjestelmään muodostunut kaksi pääasiallista varallisuuden allokointikanavaa, joita kutsutaan suoraksi ja epäsuoraksi rahoitukseksi.
Ero näiden kahden välillä on selkeä ja riippuu yksinomaan siitä, toimiiko rahoituksen välityksessä erillistä välittäjää, vai tapahtuuko se ainoastaan osapuolten kesken.
Suorassa rahoituksessa lainanottajat saavat rahoitusta suoraan lainanantajilta, ilman välittäjää. Jos varallisuuden välittämiseen osallistuu erillinen rahoituksen välittäjä, tapahtuu epäsuoraa rahoitusta.
Molempien rahoituskanavien kautta voidaan sijoittaa perinteisiin arvopaperimarkkinoihin, kuten osakkeisiin ja velkakirjoihin, mutta esimerkiksi vakuutuslaitokset toimivat yksinomaan epäsuoran rahoituksen puolella. Lisäksi useat rahoituslaitokset tarjoavat erilaisia sijoitusmahdollisuuksia sekä aktiivisten että passiivisten rahastojen muodossa.
Haluatko lisää tietoa sijoituskohteista? Tutustu Akselin kirjoittamiin artikkeleihin osakkeista, velkakirjoista ja rahastotoista.
Sijoittajan näkökulmasta rahoituskanavalla ei siis ole varsinaisesti merkitystä, mutta kannattaa muistaa, että rahoituksen välittäjä haluaa aina oman osuutensa tekemästään työstä ja antamastaan asiantuntemuksesta.
Lainavarallisuutta vastaanottavan toimijan näkökulmasta rahoituksen tyypillä on suurempi merkitys kuin sen kanavalla, sillä rahoituksen tyyppi määrä siitä aiheutuvat takaisinmaksuvaatimukset.
Erona on se, onko rahoitus yritykseen sijoitettua pääomaa (osakkeet) vai sille myönnettyä velkarahaa (joukkovelkakirjat/pankkilainat), sillä velkarahasta on maksettava vuotuista korkoa riippumatta yrityksen taloudellisesta tilasta, kun taas osakkeista maksettavat osingot määräytyvät yrityksen talouden tilan ja hallituksen arvion mukaan.
Rahoitusjärjestelmän rakenne mahdollistaa myös tehokkaan valvomisen viranomaisten toimesta. Tässä tapauksessa ankara valvonta voidaan nähdä positiivisena ilmiönä, sillä se poistaa toimijoiden epävarmuutta ja lisää luottamusta eri markkinatoimijoiden välillä.
Suomessa valvontaa toteuttaa Finanssivalvonta. Luottamuksen myötä toimijat uskaltavat antaa varallisuuttaan rahoituslaitosten hallinnoitavaksi, jotka voivat allokoida varallisuutta joko suorina lainoina tai sijoittaa niitä rahoitusmarkkinoilla. Onkin havainnollistavaa ajatella omaa pankkitiliään ja ymmärtää, että pankissa olevat rahasi eivät makaa toimettomina tilillä, vaan pankki hyödyntää niitä omassa sijoitustoiminnassaan tarjoamiaan palveluja vastaan.
Yritykset saavat pörssistä rahoitusta toiminnalleen
Rahoitusjärjestelmän hyödyt yksityissijoittajille ja yhteiskunnalle tulevat tehokkaasta varallisuuden allokoimisesta ja sitä vastaan maksettavasta korvauksesta (tuotot), mutta myös pörssissä listatut yritykset hyötyvät järjestelystä. Pörssiyhtiöt voivat hankkia itselleen rahoitusta pörssissä järjestettävien osakeantien avulla.
Osakeannissa yritys laskee liikkeelle joko kokonaan uusia osakkeita tai yhtiön omistuksessa olevia osakkeita. Kun uusia tai aikaisemmin yhtiön omistamia osakkeita ostetaan osakeannissa, kasvattaa tämä yrityksen osakepääomaa, jota voidaan annin jälkeen hyödyntää liiketoiminnassa yhtiön valitsemalla tavalla.
On huomionarvoista, että rahoituksen takia tehtävässä ns. maksullisessa osakeannissa vanhojen osakkeiden painoarvo yrityksen omistuksesta vähenee ja onkin tavanomaista, että olemassa olevien osakkeiden haltijoilla on osakemäärään suhteutettuna mahdollisuus merkata itselleen (varata) uusia osakkeita ostettavaksi.
Osakeanti voidaan suorittaa myös ilman, että sijoittajilta kerätään rahaa, jolloin jokainen osake jaetaan useampaan pienempään osaan, joiden kokonaisarvo on yhtä suuri kuin alkuperäisellä osakkeella. Tällöin on kyse maksuttomasta osakeannista eli ns. splitistä. Yksi splittaamisen tavoitteista on usein tehdä osakkeesta halvempi, jolloin sitä on erityisesti psykologisesti helpompi ostaa.
Esimerkki 2:
Yhtiön nykyinen investointeihin käytettävissä oleva pääoma on 100 000€, osakepääoma on 200 000€ ja yhden osakkeen hinta on 1€. Yhtiö haluaa tehdä investoinnin, jonka hinta on 200 000€, jolloin se tarvitsee 100 000€ lisärahoitusta.
Yhtiö laskee rahoitusta varten liikkeelle 100 000 kpl uusia osakkeita. Jokaista 2 vanhaa omistettua osaketta kohden niiden haltija voi merkitä itselleen 1 uuden osakkeen. Koska osakkeiden määrä kasvaa 200 000:sta 300 000:een on annin jälkeen 3 osakkeen antama omistus yhtiöstä yhtä suuri kuin 2 osakkeen ennen antia (1/100 000).
Annin jälkeen yhtiöllä on käytettävissään haluamansa 200 000€, osakepääoma on 300 000€ ja yhden osakkeen hinta on edelleen 1€.
Osakeannin etuna yhtiölle on pääoman kertyminen taseessa omaan pääomaan vieraan pääoman sijasta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että summaa ei tarvitse maksaa takaisin tietyssä ajassa (tai ollenkaan), toisin kuin vierasta pääomaa (pankkilaina tai joukkovelkakirja). Vaihtoehto takaisinmaksusta (käytännössä osingonmaksusta) määräytyy tällöin yhtiön taloudellisen tilan, eikä ajan mukaan.
Mikäli kiinnostuit osakeanneista tai olet harkinnut osallistumista eri listautumisiin, suosittelen sinua tutustumaan Inderesin tekemään tarkempaan selvitykseen osakeanneista.
Artikkeli on tarkoitettu pelkästään lukijoiden tietoisuuden kasvattamiseen. Mitään artikkelin sisältöä ei tulisi ottaa sijoitusneuvona, eikä kirjoittaja tai muut sivuston henkilöt ole vastuussa tehdyistä tai tekemättä jätetyistä sijoituspäätöksistä.
Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.
